Ajankohtaista

Syyskuun koulutukset
30/08/2010

  Projektin koulutukset on julkaistu www-sivuilla julkaistu syyskuun loppuun asti. 
  Keskiviikkona 1.9. ohjelmassa on täysin uusi koulutus Työnhaun strategiat ja uutena kouluttajana [ ... ]


Syyskuun alun koulutukset
19/08/2010

Projektin koulutuksista on www-sivuilla julkaistu syyskuun alkupuolen koulutuksia. Ensi viikon ke 25.8. Pasi Hirven vauhdikkaaseen ja hyvin arvosanoin arvioituun Esiintymistaidon koulutukseen on vielà[ ... ]


Elokuun koulutukset julkaistu
10/08/2010

Projektin koulutukset on julkaistu elokuun osalta kohdassa "koulutukset". Koulutukset sisältävät monipuolisen annoksen tärkeitä työnhaun osa-alueita. Mukana on oman motivaation käsittelyä, tyà[ ... ]


Pirkanmaan Otty -projektin koulutukset

 


Pirkanmaan Otty -projektin koulutukset

Projekti järjestää koulutuksia noin kaksi-kolme kertaa viikossa. Koulutusten tavoitteena on kohderyhmän aktivoiminen itsensä kehittämiseen ja omien vahvuuksiensa tunnistamiseen siten, että työllistyminen olisi helpompaa ja todennäköisempää. Koulutukset jakaantuvat luentotilaisuuksiin, joissa on ulkopuolinen kouluttaja, sekä keskustelutilaisuuksiin, joissa on tarpeen mukaan ulkopuolinen alustaja tai asiantuntijavetäjä. Keskusteluryhmiä on tarkoitus luoda syksyn aikana osallistujien kiinnostusten mukaan esimerkiksi koulutustilaisuuksissa esille nousseista aiheista.

Ilmoittaudu ennen koulutuksiin ilmoittautumista projektiin osallistujaksi tämän www-sivuston etusivun kohdasta "ilmoittaudu projektiin".

Koulutuksiin otetaan 25 ensimmäiseksi ilmoittautunutta, ilmoittaudu heti ilmoittautumislomakkeella, kun tieto koulutuksesta näkyy "koulutuksiin ilmoittautuminen" -kohdassa! Tila mahdollistaa lievän ylibuukkauksen, mutta peruutathan silti esteen sattuessa sähköpostitse tai tekstiviestitse. Koulutukset järjestetään Akava-toimistolla osoitteessa Otavalankatu 9 A 2. krs, 33100 Tampere.

Tervetuloa mukaan!

- - -

Keskiviikko 1.9.2010 klo 10.00-13.00


Työnhaun strategia (TÄYNNÄ)

Miten pääsen konkreettisesti liikkeelle työnhaussani? Mitä kannattaa tehdä sen jälkeen? Kaipaatko tukea liikkeellelähtöön sekä suunnitelmallisuutta ja ideoita työnhakuusi?

Jokainen luo itselleen henkilökohtainen työnhaun toimintasuunnitelman: mistä lähden liikkeelle, mitä teen seuraavaksi, miten ja minkälaisella aikataululla? Yhdessä mietitään työnhaun eri polkuja ja tapoja sekä jaetaan ideoita ja kokemuksia. Kukin osallistuja rakentaa oman suunnitelmansa, kouluttajan ja muiden ryhmäläisten opastuksella. Kouluttajana toimii rekrytointipsykologi Päivi Iivanainen Dexter Oy:stä. www.dexter.fi

Torstai 2.9.2010 klo 13.00-16.00

Myyntikoulutus - tähtäimenä työllistyminen (TÄYNNÄ)

Työnhaku on oman osaamisen myymistä. Se edellyttää tietoja ja taitoja sekä ennen kaikkea asennetta sekä pitkäjänteisyyttä. Koulutuksessa käydään läpi työnhakua myynnillisyyden näkökulmasta. Mitä yhteistä on myymisellä ja työnhaulla? Miten jaksan olla suunnitelmallinen ja peräänantamaton? Miten kestän vastoinkäymiset? Käymme läpi arjen tilanteita puhelinkäyttäytymisestä haastattelutilanteisiin. Konkreettinen koulutus, jossa tulee paljon hyviä vinkkejä arkeen työnhakijana ja sittemmin työntekijänä.

Kouluttajana Urano Oy:n valmentaja, HM, FM Maarit Vähäsaari, jonka arki koostuu oman osaamisen myymisestä  systemaattisesti ja järjestelmällisesti. www.urano.fi



Maanantai 6.9.2010 klo 12.00-15.30 (PERUTTU)

Uusia uria työllistymiseen - henkilöstöpalvelualan yritys hakukanavana

Miten henkilöstöpalvelualan yritys voi auttaa työllistymään? Mitä eri palveluiden toimittajat tarjoavat? Miten erottua massasta? Työllistymisen eri muodot. Työntekijän asema ja oikeudet vuokratyösuhteessa. Aiheesta alustaa Manpowerin henkilöstökonsultti Tarja Pärssinen, www.manpower.fi  

Keskiviikko 15.9.2010 klo 12-15.30

Urailtapäivä - urasuunnittelu ja urakehitys

Millaista osaamista työelämässä tarvitaan? Kelpaako minun osaamiseni tällaisenaan työnantajille? Vai enkö osaa tunnistaa osaamistani tai kertoa siitä? Millä keinoin voin osaamistani parantaa ja kehittää? Entä henkilökohtaiset ominaisuuteni, miten ne voisivat auttaa työnsaantiani? Haenko oikeanlaisia paikkoja? Mikä työssä on minulle tärkeää?

Näihin kysymyksiin pureudutaan urailtapäivän ohjelmassa. Lisäksi mietitään, miten itselle sopivaa uraa voi suunnitella ja rakentaa sen sijaan, että jää odottelemaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Uraa voi kehittää monella eri tavalla, mikä on sinun tapasi?

 

Aiheesta alustaa urahallinta-asiantuntija Seija Utriainen Uudesta Insinööriliitosta. www.uil.fi


Torstai  16.9. klo 12-15


Työnhaun asiakirjat

Miten erotut muista, tuot olennaisen itsestäsi, kokemuksestasi ja osaamisestasi esiin ja saat persoonasi näkyviin papereissakin. Ryhmässä päivitetään työnhaun asiakirjat (hakemus,  CV) ja etsitään vaihtoehtoista näkökulmaa ja omannäköistä panosta hakupapereihin. Osallistujilla on hyvä olla oma kannettava tietokone mukana, jolloin asiakirjoja voi päivittää helposti koulutuksen kuluessa.

Valmentajana toimii rekrytointikonsultti, psykologi, KM Teija Silvola Dexter Oy:stä www.dexter.fi

 

Keskiviikko 22.9. klo 12-15

Itsensä johtaminen

Itsensä johtaminen on taito, jota tarvitsemme kaikkialla: työnhakijoina, työntekijöinä ja perheenjäseninä. Koulutuksessa tarkastelemme itsensä johtamista ja kehitämme sitä. Kiinnitämme huomiota ajatusten voimaan, sanojen käyttöön, ajankäyttöön ja elämänasenteeseemme. Pohdimme yhdessä, mitkä asiat auttavat pitämään innostusta yllä ja miten kestämme paremmin vastoinkäymisiä. Kouluttajana myyntivalmentaja Maarit Vähäsaari Urano Oy:stä. www.urano.fi

 

Tiistai 28.9. klo 12-15

Hyvän itsetunnon kehittäminen - tunnista vahvuutesi ja heikkoutesi

Itsetunnon tietoinen kehittäminen kohottaa elämänlaatua ja lisää mahdollisuuksiamme. Pysähdymme katsomaan suhdettamme itseemme ja mietimme, miten itsetunto vaikuttaa suuntaamme ja valintoihimme. Teemme koulutuksen aikana kirjallisia harjoituksia, joita voi käyttää myös myöhempinä työkaluina.

Kouluttajana toimii stressinhallinnan kouluttaja, mentaalivalmentaja, FM Minna Marsh, Omvera Oy www.omvera.fi

 

- - -

Olet lämpimästi tervetullut kaikkiin tilaisuuksiin!

Koulutukset järjestetään pääsääntöisesti Tampereen insinöörien toimistolla, Otavalankatu 9 A, 33100 Tre. Kahvitarjoilu.

Ilmoittautumiset
ilmoittautumislomakkeella viikkoa ennen kutakin tilaisuutta osoitteessa www.pirkanmaanotty.fi. Lisätietoja antaa tilapäisesti Piotty ry:n hallituksen puheenjohtaja, jyrki.koskinen(a)tampereeninsinoorit.fi.

Mikäli ilmoittautumislomake ei jostain syystä toimi tai et saa automaattivastausta sähköpostiisi, voit ilmoittautua sähköpostitse yllä olevaan meiliosoitteeseeen. Täyteen tulleet kurssit poistetaan ilmoittautumislomakkeesta, mikäli tilaisuus lomakkeella näkyy, siihen voi vielä ilmoittautua ja mahtuu mukaan!

Projekti pidättää oikeudet koulutustilaisuuksien sisällön ja ajankohdan muutoksiin. Aikataulumuutoksista ja peruutuksista pyritään ilmoittamaan ilmoittautuneille sähköpostitse tai tekstiviestitse.

* * * *

Keväällä 2010 järjestettävä sekä aiemmin järjestetty koulutus tulostusmuodossa:

HUOM! Mikäi pdf-versiossa on eri tiedot kuin yllä olevassa tekstissä, pdf ei ole ajantasalla. Yllä olevassa tekstissä on aina viimeisimmät tiedot, muutokset ja päivitykset, samoin ilmoittautumislomakkeella!

Pirkanmaan_Otty_-_koulutukset_kesakuu.pdf

piotty_koulutukset_touko-kesikuu_2010.pdf

piotty_koulutukset_huhtikuu_2010.pdf

Maalis-huhtikuun esite:

piotty_koulutukset_maalis-huhtikuu_2010.pdf

Helmi-maaliskuun esite:

Pirkanmaan_Otty_-_projektin_koulutukset_helmi-maaliskuu_2010.pdf

 

- - -


Syksyllä 2009 järjestetty koulutus:

Tiistaina 22.9.2009 klo 12-16.30

Urailtapäivä I

- urasuunnittelu, itsensä johtaminen

- työnhaku, hakemus ja CV

- työelämässä tarvittava osaaminen, mitä osaan ja miten sen kerron

Kouluttajana Uuden Insinööriliiton kokenut urahallinta-asiantuntija Seija Utriainen

- - - - - -

Tiistaina 6.10.2009 klo 12-16.30

Urailtapäivä II

- urakehitys, uralla vai urassa?

- lisä- ja jatkokoulutuksen tarve

- uralle eduksi, urakehitykseen vaikuttavat tekijät

Kouluttajana Uuden Insinööriliiton kokenut urahallinta-asiantuntija Seija Utriainen

- - - - - -

Tiistaina 20.10.2009 klo 12-16.30

Tunnista vahvuutesi – markkinoi osaamistasi

Alustuksen aiheina ovat mm.

- tunnista osaaminen, mitä sinä myyt

- miten valmistautua itsensä esittäytymiseen

- sudenkuopat ja miten ne vältetään

- asiantuntijuuden markkinoiminen työnhaussa ja yrityksen perustamisessa

Kouluttajana Tuija Sironen, valmentaja, HRM Partners

- - -

Torstaina 22.10.2009 klo 13-15 sekä sama info Torstaina 10.12.2009 klo 13-15

IAET-Kassasinfo – työttömyysturvasta kattavasti

Alustuksen aiheina ovat mm.

- edellytykset päivärahalle (työssäoloehto jne.)

- päivärahan hakeminen (hakemuksen liitteet, jatkohakemus jne.)

- päivärahan maksu ja verotus

- korotettu ansio-osa ja työllistymisohjelmalisä

- omavastuuaika, soviteltu päiväraha

- luontoisedut, arkipyhät ja lomautus

- lomakorvaus, kertakorvaukset,

- koulutustuki

Kouluttajana Uuden Insinööriliiton asiamies, IAET-kassan hallituksen jäsen Timo Ruoko

- - - - -

Tiistaina 27.10.2009 klo 12-15

Hyvä hakija työhaastattelussa - ammattirekrytoijan näkökulma

Alustuksen aiheina ovat mm.

- miten löytää osamisestaan rekrytoijaa kiinnostavat asiat

- arvioinnit ja testit työhaastattelun osana

Kouluttajana Tarja Pärssinen Konsulta HR Palveluista

- - - - -

Torstaina 29.10.2009 klo 12-15

Eri tapoja työllistyä – rekrytointi- ja vuokrafirmat avuksi työnhaussa

Alustuksen aiheina ovat mm.

- rekrytointifirmat työnhakijan näkökulmasta

- vuokratyöntekijän oikeudet ja mahdollisuudet

Kouluttajana Tarja Pärssinen Konsulta HR Palveluista

- - - - - -

Maanantaina 14.12.2009 klo 12-16.

Urailtapäivä - urasuunnittelu ja urakehitys

Työelämässä tarvittava osaaminen, mitä osaan ja miten sen kerron? Olisiko nyt lisä- tai erikoiskoulutuksen paikka? Urakehitykseen vaikuttavista seikoista ja tunnistamisesta ketoo urahallinta-asiantuntija Seija Utriainen Uudesta Insinööriliitosta. Sisällöltään tilaisuus vastaa tiivistetysti syys-lokakuussa järjestettyjä Urailtapäivä -tilaisuuksia.

- - - - -

Torstaina 19.11.2009 klo 9-16

Hyvinvointipäivä Varalan Urheiluopistolla

Koulutuspäivä Varalassa sisältää aamupäivällä fyysisen kunnon ylläpitämistä kävelytestin, ohjatun kuntonyrkkeilyn ja venyttelyn keinoin. Suihkun ja lounaan jälkeen kuulemme palautteen aamupäivästä ja perehdymme stressinhallintaan muuttuvassa ympäristössä. Minna Marsh luennoin stressinhallinnasta teemoina "aivot haltuun" ja "toimivat tavoitteet". Iltapäivän aikana parannamme itsetuntemustamme ja perehdymme aivojen kykyyn vaihtaa näkökulmaa Koulutuksessa saamme täsmätietoa stressistä ja mahdollisuuksista asettaa mielekkäitä tavoitteita, pieniä tai suuria, olosuhteista riippumatta. Kouluttaja Minna Marsh, FM, stressinhallinan kouluttaja, mentaalivalmentaja, on kokenut työttömyyden ja neuvottomuuden henkilökohtaisesti. Mukaan mahtuu 20 ensimmäistä, ilmoittautuneille toimitetaan tarkempi aikataulu ja sisältökuvaus lähempänä.

- - - - -

Torstaina 26.11.2009 klo 12-16.30

Tyylisi on viesti - Habitus hallintaan

Sirpa Tammi Tyylikoulutus ja konsultointipalveluista antaa lisäpotkua työnhakutilanteeseen. Tavoitteena on lisätä ulkoista ja sisäistä varmuutta erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Iltapäivän aikana käsitellään mm. ensivaikutelmaa, sanatonta viestintää, onnistuneen imagon perusteita ja tyylikkään pukeutumisen merkitystä eri tilanteissa.

- - - -

Maanantaina 30.11.2009 klo 12-15

Lisä- ja jatkokoulutuksen hankinta

Tule kuulemaan suunnitteilla olevista Tampereen työvoima-ja elinkeinotoimiston yhteistyötahoineen järjestämistä koulutuksista. Kuulemme myös työttömyyden aikaisista koulutusmahdollisuuksista ja eri koulutuksiin osallistumisesta yleensä. Kouluttajana korkeakoulutettujen asioihin erikoistunut Jyrki Pietilä Tampereen työvoima- ja elinkeinotoimistosta. Jyrki Pietilä vastaa mielellään kysymyksiin yksilöllisistäkin koulutussuunnitelmia koskien.

- - - - -

Tiistaina 8.12.2009 klo 12-16

Motivaatio ja jaksaminen - omien toimintamallien ja roolien tunnistaminen voimavarana

Miten pidän elämän käynnissä ja arjen hallinnassa, kun työ ei enää määritä päivieni kulkua? Iltapäivässä etsimme oman elämämme rooleja ja katsomme, mitä ne kertovat motivaatiosta, toimintatavoista, jaksamisesta, työnhakijuudesta, sekä työskentelemme tulevaisuussuunnitelmien parissa. Ryhtyminen ja aikaansaaminen avainsanoina työstämme oman tilanteen tunnistamista sekä sitä, miten työnhakijana voi kehittyä. Kouluttaja Hanna Riita-Pajunen Edureactors Oy:stä on KM, toiminnallisen ryhmätyön ohjaaja, työyhteisövalmentaja sekä työnohjaaja. Hänellä on vuosien kokemus korkeakoulutettujen valmentamisesta ja takana pitkä ura Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa.

- - - - -

Torstaina 10.12.2009 klo 12-16

Työttömyysturvasta ja työsopimuksen sisältökuvioista

Ensin kuulemme työttömyysturvasta kattavasti aiheina perusasioiden lisäksi koulutustuki, soviteltu päiväraha, työllistymisohjelmalisä ja muut erityisesti kohderyhmää kiinnostavat asiat. Kouluttaja Timo Ruoko on IAET-kassa hallituksen pitkäaikainen jäsen, kassa-asioissa todellinen konkari ja UIL:n asiamies.

Toisena kuulemme työsopimuksen sisältökuvioista. Työsopimuksen tekeminen on haastavaa, ja siihen liittyy monia pieniä, mutta haastavia tekijöitä. MIhin kannattaa kiinnittää huomiota? Kouluttajana Petri Partanen on Tekniikan Akateemisten liiton alueasimies Tampereella.

- - - - -

Maanantaina 14.12.2009 klo 12-16

Urailtapäivä

Urailtapäivässä pohdimme lisä- ja täydennyskoulutuksen tarvetta, urasuunnittelua, osaamisen tunnistamista ja siitä kertomista. Tilaisuus vastaa sisällöltään syys-lokakuun vaihteessa järjestettyjä, suosittuja Urailtapäivä-tilaisuuksia. Kouluttajana Uuden Insinööriliiton urahallinta-asiantuntija Seija Utriainen.

- - - - -

Tiistaina 15.12.2009 klo 12-15

Erilainen yrittäjyys

Pirkanmaan Pesti on noin sadan jäsenen muodostama monialainen asiantuntijaosuuskunta. Jäsenet hankkivat ja suorittavat työnsä itse, osuuskunta laskuttaa työt ja hoitaa työnantajavelvoitteet, vakuutukset sekä kirjanpidon. Pirkanmaan Pestistä tulee kertomaan Heikki Savia.

Toisena kuulemme esimerkinomaisen tavan työllistyä yritysmuotoisesti olematta kuitenkaan perinteinen ammatinharjoittaja. Toimitusjohtaja Mika Uusi-Pietilä Minutor Oy:stä kertoo esimerkkitarinan kasvuyrityksestä, sen epäjatkuvuuskohdista ja opeista. Mika Uusi-Pietilällä on vankka kokemus osaamispohjaisesta yrittäjyydestä ja tiimipohjaisen yrittäjyyden hyvistä puolista perinteiseen ammatinharjoittamiseen verrattuna.

Keväällä 2010 järjestettyjä tilaisuuksia:

Maanantai 29.3.2010 klo 12-15

Eri tapoja työllistyä - rekrytointifirmat ja vuokrafirmat tulevaisuuden työnantajina

Miten käytän parhaiten hyväkseni rekrytointiformojen tarjoamia palveluja? Miten erotun massasta rekrytointifirman näkökulmasta? Onko vuokratyösuhde tulevaisuudessa se normaali työsuhde? Miten vuokratyösuhde solmitaan ja miten pääsen hyviin asemiin, kun työpaikat tulevat taas jakoon laman jälkeen? Voisiko vuokratyösuhteen kautta saada töitä jo muita aiemmin? Monipuolisista työsuhteista ja niiden mahdollisuuksista ja hyväksikäyttämisestä apuna työllistymisprosessissa kertoo rekrytointipuolen asiantuntija, Manpowerin henkilöstökonsultti Tarja Pärssinen.

- - -

Tiistai 30.3.2010 klo 10-12

Vierailu Protomoon, Väinö Linnan aukio, Finalyson

Tutustumme innovaatioapparaatti Protomon ja sen tiloihin tiloihin Tampereen keskustorin tuntumassa Finlaysonin alueella, Väinö Linnan aukiolla. Protomon omien sanojen mukaan siellä kohtaavat osaajat ja ideat. Protomo tarjoaa mahdollisuuden innovoida ja tehdä tunnusteluja markkinoilla ja asiakkaiden keskuudessa työttömyysturvaa menettämättä. Asiantuntijayrittäjyys ja tiimipohjainen yrittäjyys tavoitteena Protomossa voi suunnitella ja kehitellä tuotteita tiimissä, tarkemmin kuulet asiasta ja toiminnasta tulemalla paikalle. Protomo saavutti suuren suosion syksyn esittelyssään projektin osallistujien keskuudessa ja projektista on lähtenyt useita henkilöitä Protomon toimintaan! Protomoa esittelee Petri Räsänen.

- - -

Keskiviikko 31.3.2010 klo 9-11

Hakemus- ja haastattelusparraus pienryhmissä

Tule saamaan ja jakamaan vinkkejä hyvän haastattelun perusteista, mitä kannattaa tai ei kannata tehdä, mitä usein kysytään ja miten reagoida hankaliin kysymyksiin. Tilaisuudessa on mahdollista myös testata menetelmiä ja asettua myös haastattelijan asemaan demonstroimalla pienryhmissä haastattelutilanteita. Kokeneemmille ja vähemmän haastatteluissa käyneille tullaan jatkossa tarpeen mukaan järjestämään omia tilaisuuksiaan parhaimman mahdollisen vertaistuen saamiseksi.

Tilaisuudessa voidaan käydä pienryhmissä läpi myös työnhaun asiakirjoja, jatkona 17.3. aloitetulle asiakirjojen parantelutyölle. Hakemus- ja haastattelusparrauksissa on mahdollisuus käydä useampia eri keskusteluja aina osallistujien toiveiden mukaisesti. Mahdollisuus muodostaa aina myös uusia ryhmiä, sekä haastattelu- että asiakirjasparraukseen että työnhaun käyntikorttien sisällön pohtimiseen.

- - -

Keskiviikko 7.4.2010 klo 12-15:30

Oman osaamisen tunnistaminen

Oman osaamisen etsimiseen ja tunnistamiseen sekä itsetuntemuksen merkitykseen työnhaussa johdattelee kouluttaja Hanna Riita-Pajunen, Edureactors Oy. Lisätietoa sisällöstä luvassa lähempänä tilaisuutta.

Keskiviikko 18.8.2010 klo 12.00-15.30 (PERUTTU vähäisen osallistujamäärän vuoksi)

Motivaatio, voimavarat ja jaksaminen

Omien toimintamallien ja roolien tunnistaminen voimavarana. Miten pidän elämän hallinnassa ja arjen käynnissä, kun työ ei määrittele viikkorytmiä? Oman tilanteen tunnistaminen. Tulevaisuudensuunnitelmat ja motivaatio niiden toteuttamiseen. Kouluttajana toimii yhteisövalmentaja Hanna-Riita Pajunen Edureaktors Oy:stä, www.edureactors.fi


Maanantai 23.8.2010 klo 12.00-15.30 (siirretty 2 vkolla vähäisen osallistujamäärän vuoksi)

Työllistymisen eri tavat - rekrytointifirmat tulevaisuudessa

Miten rekrytointi- ja vuokrafirmat voivat auttaa työllistymään? Miten erottua muista hakijoista? Miten vuokratyöstä vakityösuhteeseen? Työntekijän asema ja oikeudet vuokratyösuhteessa. Aiheesta alustaa Manpowerin henkilöstökonsultti Tarja Pärssinen, www.manpower.fi  

Keskiviikko 25.8.2010 klo 10-13

Esiintymisvalmennus - viestintä työnhakutilanteessa

Kuinka erotun muista hakijoista ja annan itsestäni myönteisen ensivaikutelman? Mitä on esiintymisjännitys, miksi jännitän? Vauhdikkaalla luennolla kiinnitetään huomiota erityisesti työnhakuprosessin suullisen viestinnän osuuteen. Kouluttajana Pasi Hirvi, P&A Control Oy, www.selfcontrol.fi


 

- - - -

Olet lämpimästi tervetullut kaikkiin tilaisuuksiin!

Koulutukset järjestetään Tampereen insinöörien toimistolla, Otavalankatu 9 A, 33100 Tre. Kahvitarjoilu. Ilmoittautumiset ilmoittautumislomakkeella viikkoa ennen kutakin tilaisuutta osoitteessa www.pirkanmaanotty.fi. Lisätietoja antaa projektipäällikkö Eeva Erenius, eeva.erenius(a)pirkanmaanotty.fi.

Mikäli ilmoittautumislomake ei jostain syystä toimi tai et saa automaattivastausta sähköpostiisi, voit ilmoittautua sähköpostitse projektipäällikölle. Täyteen tulleet kurssit poistetaan ilmoittautumislomakkeesta, mikäli tilaisuus lomakkeella näkyy, siihen voi vielä ilmoittautua ja mahtuu mukaan!

Projekti pidättää oikeudet koulutustilaisuuksien sisällön ja ajankohdan muutoksiin. Aikataulumuutoksista ja peruutuksista pyritään ilmoittamaan ilmoittautuneille sähköpostitse tai tekstiviestitse.

Arkisto, vuoden 2009 aikana järjestetyt koulutukset tulostettavina esitteinä:

Marras-joulukuun koulutukset pdf

Piotty_marras-joulukuun_koulutukset.pdf


Loka-marraskuun koulutukset pdf:

Loka-marraskuun_koulutukset.pdf

Syys-lokakuun koulutukset pdf:

Pirkanmaan_Otty_-_projektin_koulutukset.pdf