Ajankohtaista
| Syyskuun koulutukset 30/08/2010
Projektin koulutukset on julkaistu www-sivuilla julkaistu syyskuun loppuun asti. |
| Syyskuun alun koulutukset 19/08/2010 Projektin koulutuksista on www-sivuilla julkaistu syyskuun alkupuolen koulutuksia. Ensi viikon ke 25.8. Pasi Hirven vauhdikkaaseen ja hyvin arvosanoin arvioituun Esiintymistaidon koulutukseen on vielà [ ... ] |
| Elokuun koulutukset julkaistu 10/08/2010 Projektin koulutukset on julkaistu elokuun osalta kohdassa "koulutukset". Koulutukset sisältävät monipuolisen annoksen tärkeitä työnhaun osa-alueita. Mukana on oman motivaation käsittelyä, tyà [ ... ] |
| Töitä ja ryhmätöitä |
|
Taas saimme uuden työllistyneen, henkilö sai vakituisen paikan. Kerron tämän teille siksi, että saamme pidettyä realistisen käsityksen työttömyyden ohella myös siihen, että töitäkin on ja juuri sinä voit olla se joka saa seuraavan paikan. Tällä viikolla olen todennut ilokseni, että ryhmissä on voimaa ja positiivista energiaa. Työskentelimme tiistaina työhaastatteluteeman ympärillä harjoittelemalla haastatteluja demonstraatioiden avulla, näin jokaisella on mahdollisuus päästä kokeilemaan haastattelutilannetta lähes oikeanlaisessa tilanteessa – sillä meidän haastattelumme olivatkin kunnon prässäystäJ Myös keskiviikkona pohdimme jokaisen kohdalla työnsaamisen esteitä ryhmätyöskentelyn avulla: jaoimme ongelmamme pienryhmässä, otimme vastan ehdotuksia ja ideoita toisilta ryhmäläisiltä ja saimme näin uudenlaista näkökulmaa tilanteisiimme. Aion jatkaa syksylläkin ryhmätyöskentelyä luennoilla, sillä työnhaussa pelkkä tieto ja osaaminen eivät riitä, on pakko tarttua toimeen ja tehdä jotain – konkreettisesti! |